
Vuoden Service Desk Asiakas 2011
Fujitsun käyttötuki palvelee kiitettävin arvosanoinVTT on vuoden 2011 Service Desk Asiakas
Teknologian tutkimuskeskus VTT on voittanut Vuoden Service Desk Asiakas 2011 -sarjan HDI Nordic Oy:n järjestämässä kilpailussa. VTT:tä ehdotti palkinnon saajaksi Fujitsu. Voittajat julkistettiin ja palkittiin Yhteys 2011 -konferenssissa 7.9. Helsingissä.
VTT ja Fujitsu ovat tehneet it-yhteistyötä vuodesta 2005 lähtien, jolloin VTT solmi ensimmäisen Patja-palvelusopimuksensa. VTT:n käyttötukitiimissä on noin kymmenen Fujitsun asiantuntijaa, jotka hoitavat tuhansia palvelupyyntöjä kuukaudessa. Kiitettävissä lukemissa pysyttelevät käyttäjätyytyväisyysmittarit ovat osoittaneet, että palvelu toimii erinomaisesti.
”Noin 2/3 henkilöstöstämme on tutkijoita, joiden käytössä on tutkimusympäristöihin liittyviä it-ohjelmistoja ja teknologiaa. Tutkijat ovat tarkkoja ja vaativia loppukäyttäjiä. Kun heiltä saa hyvät arvosanat, niin palvelun täytyy oikeasti olla laadultaan erinomaista”, VTT:n CIO Markus Ekman toteaa.
Patja-sopimuksen mukaan Fujitsu vastaa VTT:ssä noin 3 200 henkilön työasemasta, ja koko tutkimusverkostossa on kaikkiaan noin 4 500 työasemaa. Yhteistyö on vuosien mittaan laajentunut työasemapalvelujen lisäksi muiden muassa mobiilipalveluihin, pikaviestintään ja tuotepalveluihin.
”Haluamme puhua asiakkuuden sijaan kumppanuudesta. Kehitämme ja parannamme palvelua tiiviissä yhteistyössä. It-alalla kehitys on jatkuvaa, uusia asioita tulee ja vanhoja jää pois. Käyttötuki on pysynyt hyvin vauhdissa mukana. Vaikka palkinto on hieno asia, emme ehdi levätä laakereillamme tämän jälkeenkään, sillä kehitys ei pysähdy tähän”, VTT:n palvelupäällikkö Harri Kivimaa sanoo.
”VTT on esimerkillinen asiakas, joka peilaa it-palvelujaan omien loppukäyttäjiensä tarpeen kautta. On hienoa, että he pyrkivät hakemaan ongelmien juurisyitä tulipalokorjausten sijaan. Saamme palvelusta rakentavaa ja reilua palautetta, mutta myös kiitoksia, kun siihen aihetta on. VTT ymmärtää, että huono palvelu ei elätä ketään, ja jakaakin omaa osaamistaan avoimesti myös toimittajalle”, Fujitsun palvelutuotannon johtaja Lasse Högström sanoo.
”Asiakkuutta ei vieläkään kaikissa asiakaspalvelua tuottavissa yrityksissä nähdä reiluna kumppanuutena tai mahdollisuutena jakaa osaamista. Moitimme liian usein asiakaspalvelun toimimattomuutta, vaikka joskus myös asiakkaiden on syytä katsoa peiliin. Fujitsun ja VTT:n välinen yhteistyö on aitoa yhdessä tekemistä ja toiminnan kehittämistä”, toimitusjohtaja Timo Keinänen HDI Nordic Oy:stä toteaa.
Fujitsun käyttötuki on valittu jo kolme kertaa Vuoden Help Deskiksi vuosina 2000, 2003 ja 2006. Viime vuonna Fujitsun Jouni Viskari voitti Vuoden Service Desk Esimies 2010 -kilpailun. Mikään muu organisaatio ei ole yltänyt yhtä hyviin saavutuksiin HDI Nordic Oy:n vuosittaisissa kilpailuissa.
Lisätietoja: Tietohallintojohtaja Markus Ekman, VTT, p. 020 7224 200
Johtaja Lasse Högström, Fujitsu, p. 045 7880 1627
Toimitusjohtaja Timo Keinänen, HDI Nordic, p. 040 573 7790
Lehdistöyhteydet: Satu Pelttari, Fujitsu, puh. 045 7880 9624
VTT on kansainvälisesti verkottunut, moniteknologinen tutkimuskeskus, joka tuottaa asiakkailleen korkeatasoisia teknologisia ratkaisuja ja innovaatiopalveluja. VTT lisää asiakkaidensa kansainvälistä kilpailukykyä ja edistää näin yhteiskunnan kestävää kehitystä, työllisyyttä ja hyvinvointia. Lisää tietoa: www.vtt.fi
Fujitsu on maailman kolmanneksi suurin it-palvelutoimittaja, joka työllistää 170 000 palvelu- ja järjestelmäosaajaa 100 maassa. Suomessa Fujitsu on johtava tietotekniikan palvelu- ja laitetoimittaja, jossa työskentelee noin 2 900 ihmistä. Yrityksen tavoitteena on helpottaa yritysten ja yhteisöjen toimintaa edistyksellisten ict-toimintamallien ja teknologioiden avulla. Fujitsu huolehtii asiakkaidensa tieto- ja viestintätekniikasta sekä sovellusten tukipalveluista, toiminnasta ja kehittämisestä. Pelkästään sovellusliiketoiminta työllistää Suomessa yli 1 000 asiantuntijaa. Teknologiatuotteiden valikoima kattaa tietokoneiden koko kirjon kannettavista päätelaitteista konesaliratkaisuihin. Lisää tietoa: www.fujitsu.com/fi , www.net-lehti.com/fi Patja ja Sohva ovat Fujitsu Services Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä.
HDI Nordic Oy on toiminut Suomessa vuodesta 1992 tarjoamalla yhteyskeskuksille (Help Desk, Service Desk, Contact Center, Call Center) koulutus-, konsultointi- ja verkostoitumispalveluja. Suomessa HDI Nordicilla on lähes 100 jäsentä julkishallinnon ja eri palvelualojen yrityksistä. Yhteys -konferenssi on Pohjoismaiden suurin vuosittainen toimialan tapahtuma. Lisäksi HDI Nordic Oy on mukana Vuoden Help Desk ja Vuoden Parhaat -kilpailuorganisaatioissa ja myöntää vuosittain näihin kilpailuihin perustuvat Vuoden Help Desk sekä Vuoden Contact Center -tunnustukset.
